Amanda on tehnyt viime vuosina useita projekteja vantaalaisesta kansanmusiikista ja kansanperinteestä ammentaen.

”Paluumuutin vuonna 2021 Vantaalle ja aloin nähdä tutut lapsuudenmaisemat ammattikansanmuusikon innostunein silmin. Kivikaudesta saakka Vantaalla on ollut asutusta. Millaista näiden eri aikoina eläneiden ihmisten musiikki on ollut?”

Kysymys johti laajoille arkistomatkoille. Vantaan eli Helsingin pitäjän – ruotsiksi Helsingen – alueelta löytyi runsaudensarvi materiaalia: keskiaikaisia balladeja, pelimannisävelmiä, kansantarinoita ja arkistoäänitteitä. Svenska Litteratursällskapet tarjosi laululeikkin, kertovien laulujen, pelimannisoitteiden ja uskomusten laajan kokoelman. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmista löytyi runolauluja ja elämäkerrallisia kertomuksia, Tampereen yliopiston kansanperinteen arkistosta laaja kaksikielinen aineisto vuodelta 1980 täynnä vantaalaisia elämänkohtaloita ja karjankutsujen säveliä.

Vantaa on tänään yli sadan äidinkielen kaupunki. Arkistojen äärellä ilmeni, ettei monikielisyys ole uusi ilmiö:

”Kansanperinne vahvisti sen, että kotiseudullani on aina oltu luontevasti monikielisiä. Olen siunannut kouluruotsiani – sen avulla olen voinut tehdä kaksikielistä työtäni, vaikka välillä haparoidenkin. Kielet luovat siltoja ihmisten välille ja musiikki niitä edelleen vahvistaa.”

Paraikaa Amanda työstää lastenesitystä Näinpä kerran unta, joka pohjautuu Vantaalta tallennettuihin lastenloruihin.