Suistamon itkukieli
“Jostain syystä minulla on alttius äänellä itkemiseen.
Minulle se on musiikin ja tekstin kautta tunteiden jakamista, rakkauden välittämistä ja yhteisön hoitamista. Koen olevani äänellä itkemisen kautta osa sukupolvien ketjua.”
Itkuvirsiperinne on globaalia menetyksen ja muutoksen musiikillista runoutta. Erityisen rikkaana ja kauniina sen metaforinen kieli on säilynyt Karjalassa ja Inkerissä.
Tämä perinne on Amandalle henkilökohtaisesti merkityksellinen tutkimuksellinen ja taiteellinen lähtökohta. Amandan isoäiti oli syntynyt Raja-Karjalan Suistamolla, ja suistamolaisesta yhteisöstä on tullut hänelle tärkeä. Juuri tästä syystä Suistamolla käytetty itkukieli on alkanut kiehtoa häntä. Aihetta hän on tutkinut muun muassa Koneen Säätiön Saaren kartanossa loppuvuonna 2024 sekä sitä ennen Kalevalaseuran apurahakaudella.
Suistamolainen itkukieli pohjautuu puhuttuun kieleen, mutta sen metaforiset ilmaisut ja runollinen muoto muodostavat oman erityisen kielimaailmansa uhanalaisen karjalan kielen sisällä. Työn pitkän aikavälin tavoitteena on oppia ammentamaan tästä perinteestä niin syvästi, että spontaani äänellä itkeminen olisi mahdollista.
Työskentely on sisältänyt arkistoihin tallennettujen itkuvirsitekstien ja melodioiden tutkimista sekä omien itkutekstien kirjoittamista niiden pohjalta. Perinteisten sävelmien rinnalle on syntynyt uusia melodioita, ja osa itkuteksteistä on muuntunut sävelletyiksi huolilauluiksi.
Keskeinen teema on myös äänellä itkemisen ja surun kehollisuus. Arkistoaineistoista löytyy koskettavia kuvauksia itkuhetkistä ja niiden yhteisöllisestä merkityksestä. Näitä kokemuksia ja tunnelmia olisi tulevaisuudessa kiinnostavaa välittää myös näyttämöllisessä muodossa.
Amanda on kirjoittanut suhteestaan itkukieleen Kalevalaseuran blogissa.
Äänellä itkiessä itkuliina on tärkeässä osassa. Kuvaaja: Jussi Virkkumaa / Saaren kartano.
Toisinaan Amanda säestää itkuvirsiä isoäitinsä synnyinsaunan kivijalasta tuoduilla kivillä, kelloilla tai kalvollisilla sormipianoilla eli sansuloilla.
